Fingerpori-sarjakuva sai alkunsa, kun Kemin sarjakuvapäivillä 2006 sarjakuvakilpailun strippisarjan voittanut Karl-Barks-Stadt –nimettiin uudestaan Helsingin Sanomien pyynnöstä vuonna 2007. Siitä lähtien Pertti Jarlan piirtämät ja kirjoittamat Fingerporin pikkukaupungin asukkaat ovat riemastuttaneet, yllättäneet ja jopa loukanneet Helsingin Sanomien ja monien muiden sanomalehtien lukijoita – eikä loppua riemulle ja hammasten kiristykselle näy.
Fingerporin huumori
Fingerpori on puhtaasti viihdyttämiseen keskittynyt sarjakuva. Sen tarkoitus on saada lukija huvittumaan ilman mitään tärkeää sanomaa, vaikka lukija voi kyllä päätellä sanomaksi sen, että kaikista aiheista pitää saada tehdä huumoria. Keskeisessä osassa sarjakuvassa on sanojen, sanontojen ja käsitteiden ymmärtäminen uudella ja yllättävällä tavalla. Esimerkiksi eräässä stripissä leikitellään juoksukengät -termillä, ja sillä viitataankin siihen, että kengät on varastettu. Toisessa laittaa rahaa sukanvarteen -sanonta saa uuden merkityksen henkilön suunnatessa strippiklubille.
Fingerpori on tunnettu myös siitä, että siinä esiintyy kaupungin asukkaiden lisäksi välillä muista yhteyksistä tunnettuja hahmoja. Vuosien varrella kolmeen ruutuun on ängennyt niin Mikki Hiiri kuin Hitlerkin. Jotkut Fingerpori-stripit vaativatkin lukijalta jonkin verran historiallista ja kulttuurista yleissivistystä auetakseen, mutta mihinkään monikerrokselliseen älykköbrassailuun sarjakuva ei sorru. Ja jos jokin viittaus jää itseltä keksimättä, niin ainahan voi syyttää kirjoittajaa epäselvästä esitystavasta. (Ja googlettaa selitystä itsensä tyhmäksi tuntien.)
Fingerpori jakaa mielipiteitä
Eniten kohua sarjakuva on herättänyt uskonto- ja natsiaiheita käsitellessään. Jeesuksen käyttäminen toistuvasti sarjakuvahahmona aiheuttaa edelleenkin harmitusta osassa suomalaispopulaatiota. Se, että Jeesus oli syntien lisäksi sovittanut myös housut, ei ollut tiukkapipojen mielestä hauska lohkaisu. Vapaan juutalaisen saippua (vrt. vapaan kanan munat) eettisenä tuotteena 1940-luvun Saksassa ei myöskään ollut monen mielestä nauruhermoja kutkuttava sarjakuvan aihe. Jälkimmäistä tapausta Pertti Jarla joutuikin pyytämään virallisesti anteeksi.
Nykyään Fingerpori on suositumpi kuin koskaan. Sitä luetaan sanomalehdistä, sarjakuva-albumeista ja -kokoelmista sekä eri nettisivuilta –ja lukijamäärät vain kasvavat. 44:n eri median julkaisema sarjakuva tavoittaa yli 2 miljoonaa suomalaista päivittäin, pois lukien sunnuntain. Suuren suosion siivittämänä Fingerporista onkin tekeillä pitkä elokuva, jonka tähtinä nähdään eturivin suomalaisnäyttelijöitä. Ensi-iltansa raina saa syksyllä 2019. Onkohan Jeesusta ja natseja uskallettu ottaa mukaan?
Kiinnostaako nettikasinolla pelaaminen? Tuonpuoleinen.comin sarjakuva-aiheisia juttuja löydät sivuilta hedelmäpelit ja kasinot, molemmat tietysti sarjakuvien ystäville suunnattuja. Muuta suosittua sisältöä on mm. juttuja TV-sarjoista jotka ovat saaneet alkunsa sarjiksista.