ot
Virpi Vihervä
050 357 5418
o

etusivu
hinnasto
yhteydenotto
it

              

leluista

Lelujen keräilystä 


Keräilijöitä on monta eri lajia, toiset keräävät lapsuutensa leluja takaisin, toiset sitä minkä arvon uskovat nousevan. Toiset ostavat muutaman sisustukseensa sopivan lelun niinkun minkä tahansa sisustusesineen. Toiset ostavat sen mikä itsestä näyttää ja tuntuu hyvältä. 
Joillekin lelun arvo on avaamattomassa myyntipakkauksessa, toselle lelun kuluneisuudessa. 
Ja he kaikki ovat yhtä oikeassa.


"Vanha roju" on aina mennyt kiertoon ja silloin ne löydöt tehdään. Vaikka tavaran määrä  on aivan eri luokkaa kun pari vuosikymmentä sitten on laatutavaroiden määrä suhteessa sama.

Lelujen ostajana

Ota selvää hintatasosta. Netti on oistava.
Käytä hakuohjelmia ja käy nettikaupoissa sekä antiikkilelukauppojen sivuilla.


Tehdasvalmisteisilla leluilla, niin nukeilla, nalleilla kun junaradoillakin  on markkinoiden määrittelemä hinta joka riippuu: 
1. Kunnosta.
2. Siitä miten paljon alkuperäistä on jäljellä.
3. Onko alkuperäinen laatikko mukana ja onko sitä koskaan avattu.

Lelujen leimat kertovat kaiken mutta ei ilman että otat selvää leimoista, esimerkiksi vuosiluku Barbien selässä ei ole sen valmistusvuosi.        


Nukkeja ostaessasi pyydä myyjää riisumaan nukke jotta voit tutkia sen kunnon. Tämä sääntö pätee kaikenikäisiin nukkeihin.
Tarkista korjaukset, korjattu nukke ei ole ehjän arvoinen ja pää on erityisen tärkeä. Posliini- ja massapään korjauksista varmistutaan laittamalla lamppu nuken pään sisään. Se paljastaa taidokkaimmatkin korjaukset. Temppu ei tietenkään onnistu muilla kun niillä nukeilla  joilta päälaen tai pään saa irti .....äläkä tietenkään missään nimessä tee sitä itse vaan pyydä että myyjä tekee sen!  Tarkista että peruukki on alkuperäinen  ja vaihdettunakin vain mohairia tai oikeaa hiusta antiikkinukeille.  

Usein markkinoilla olevat antiikkinuket on koottu useista eri nukeista. Ihan OK jos nuken osat kuuluvat yhteen. Usein eivät. Myyjä kyllä tietää ja jos ei tiedä niin älä osta ellet saa nukkea erityisen edullisesti.   
Alkuperäiset vaatteet on laaja käsite.
Mielestäni tehdasvalmisteisten nukkien alkuperäisvaatteet ovat ne jotka sillä oli päällään ostettaessa tai joita sille on saanut ostaa valmiina. Hienojen antiikkinukkien garderobi on yhtä huikea kun niiden omistajienkin oli.  

Kotimaisten nukkien kohdalla eniten keräillään Martta- ja Dollytex nukkeja.  Näissä pätevät samat säännöt, ainoastaan hintoja on vaikeampi selvittää, paras tapa on mennä kotimaiseen nettihuutokauppaan ja katsoa milllä hinnoilla nukkeja on myyty.

Myös erilaiset leluihin erikoistuneet tapahtumat,  Old Toy Swap ja Nukke- ja Nallemarkkinat ovat loistavia paikkoja seurata hintatasoa sekä katsoa miltä antiikkilelut näyttävät oikeasti.   Lelumuseoissakin kannattaa kierrellä.   

Myyjänä.
Ota selvää hintatasosta.
Parhaan hinnan saat kun myyt sen itse netissä. Antiikkikauppias lisää tietenkin myyntikatteen + ALV:n lelun hintaan mutta toisaalta hän tuntee keräilijöitä ja useat  heistä ostavat mielummin liikkeestä kun netistä. 
Muista että vaikka sinun nukkesi identtinen kaksonen olisi myyty huippuhinnalla edellisellä viikolla, ei se sama keräilijä  ole enää nukkea vailla etkä välttämättä saa omastasi yhtä paljon. Toisaalta se ostajaehdokas joka hävisi huudon saattaa olla kiinnostunut ...
Ja harkitse ennen kun myyt. Omaasi et enää saa takaisin. 

Nettikaupat
ovat tuoneet koko maailman keräilijät yhteen, mutta löytöjä tuskin enää onnistuu tekemään. Joku tietää oikean arvon aina.  Myyjä tosin saattaa yllättyä kun arvottomana pitämänsä lelu nouse arvoonsa keräilijöiden kilpaillessa siitä.

Ostajana ole tarkka. Palautusoikeutta ei ole ja ostokset maksat pääsääntöisesti heti. Ostat tavaraa pelkän kuvan ja myyjän oman  kuvauksen perusteella. Itse ostan Suomessa vain tutuilta myyjiltä joilla on hyvät suositukset  ja oikein kalliit tavarat käyn noutamassa myyjältä paikan päältä.
Vaadi että tavara pakataan hyvin. Posti kun ei korvaa myöskään huolimattomasti pakattuja tavaroita.
Myöskään postin rikkomista tavaroista et saa niiden täyttä arvoa vastaavaa korvausta.
Ulkomaisissa nettikaupoissa on hillitön tarjonta, mutta yhtä hillittömät riskit. Toisaalta niidenkin turvallisuus on parantunut huomattavasti.
Samat säännöt kun Suomessa; luotettava myyjä,  tarkka kuvaus tuotteesta, äläkä osta sen kalliimpaa kun sinulla on kerralla varaa hävitä.   

Myyjänä ole rehellinen. Mielummin myönnä ettet tiedä myymästäsi lelusta mitään kun keksit sille historiaa. Väärä kuvaus kun on kaupan purun peruste.
Kerro korjauksista. Et voi myydä haljennutta mutta liimattua nukenpäätä ehjänä vaikka se "ehjä" onkin.
Vaikka kerran onnistuisitkin tekemään ns. härskit kaupat, ostaja kyllä muistaa sinua palautteesaaan. 

Kirppiksiltä tekee edelleen löytöjä. Vintage Barbiet ja Marttanuket ovat harvassa mutta kannattaa ajatella vähän ajassa  eteenpäin. Tunnettujen valmistajien laatulelut eivät menetä arvoaan.
Neuvostoleluilla tulee arvo nousemaan koska niitä ei enää tehdä. Meillä niitä on naapurimaan läheisyyden vuoksi paljon eikä niitä välttämättä arvosteta, mutta ulkomaisia keräilijöitä ne kiinnostavat aivan eri lailla.
Ulkomaanmatkoilta tuotujen vanhojen kansallispukunukkien arvo ei voi sekään enää ainakaan laskea. Marttakansallispukunuket ovat jo Suomessa arvokkaita, mikseivät muiden maiden käsityönä tehdyt nuket olisi sitä? 

Mitä ei kannata ostaa?
En usko että Kauko-Idässä tehdyillä posliinipäisillä koristenukeilla on koskaan mitään muuta kun tunnearvoa.  Tunnearvokkuutta yhtään väheksymättä.  Kauko-Itänuket erottaa  antiikki-  ja taiteilijanukeista mm. siitä että pää on saatettu kiinnitettää kangasvartaloon nippusiteellä, vaatteissa on vetoketjuja ja silmissä luonnottomat ripset.
Myöskään uudet vanhanmalliset peltilelut tuskin nostavat arvoaan. Ehkä voisi sanoa yksinkertaisesti että uusvanha  on nimenomaan uusvanhaa. 
Eivätkä kopiolelut koskaan tule olemaan  esikuviensa arvoisia.    

 

    

1   2   3  4  5

leluistakuva