| |

Kustomointi ja BJD-nuket (Ball-jointed Doll)
Kustomoinnilla tehdään vanhasta lelusta uuden näköinen, uniikki
taideteos. Barbiet ja My Little Ponyt ovat suosittuja
kustomointikohteita. Nukkien meikki poistetaan ja maalataan
uusiksi, sekä hiukset uusitaan. Myös vatteet tehdään itse. Lopputulos
on taidetta. Kustomoitavaksi ei kannata
ottaa omaa ensimmäistä Barbietaan vaan kustomoitavat lelut kannattaa ostaa
mahdollismman huonokuntoisina kirpputoreilta.
Itse
asiassa kustomointi on mielestäni ainoa syy laittaa kaikki lelussa
uusiksi. Nukke tai lelu on taideteoksen pohja.
Kustomoinnilla ei ole mitään tekemistä entisöinnin kanssa. Samaa,
mutta vielä pidemmälle jalostettua kustomointia harrastetaan BJD-
nukkepiireissä ja myös näitä harrastajia voi hyvällä
syyllä kutsua nukketaiteilijoiksi. BJD-nukkien hankintahinta on korkea
ja usein ne hankitaan ulkomailta. Yleensä nuket ovat hankittaessa
pelkkiä runkoja ja omistaja sitten valitsee sopivat silmät,
meikin, peruukin ja vaatteet. Se mikä minua niissä kiehtoo on,
että oikeastaan mikään ei ole muuttunut sadassa vuodessa, nuken runko
liikkuu edelleen kuminauhojen ja pallonivelten avulla aivan
kun silloin ennen. Ainoastaan materiaali on vaihtunut puusta ja
posliinista hartsiin ja lasisilmien ohella käytetään akryylisilmiä. Lisätietoa saa mm. edellämainittujen nukkien kotimaisilta www-sivustoilta.
Pehmolelujen silpomiseen terapia- tai taidemuotona en ota kantaa.
1 2 3 4 5
| 
|
|